Skip to content

Tapahtumia

Yhdistyksen 20-vuotisjuhla

Yhdistyksen 20-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina 8.4.2017 Seinäjoella. Samalla vietettiin myös juhlavaa Suomi 100-vuotta. Juhlapuhujana juhlassa oli Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakola.

Yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Sysilampi totesi tervehdyssanoissaan: Yhdistyksemme perustettiin lähes päivälleen 20 vuotta sitten. Suomi juhli vuonna 1997 80-vuotista itsenäisyyttään. On hienoa viettää nyt näitä tasavuosia tänä vuonna kun 100 itsenäisyyden vuotta tulee täyteen. Missä sitten ovat yhdistyksemme juuret? Palautan mieliimme tapahtumia yli 20 vuoden takaa.

Tuohon aikaan oli miesten liiton eli Reservin aliupseerien liiton rinnalla Reservin aliupseerien naisten liitto, ja sen alla meidän alueella Etelä-Pohjanmaan piiri ja yhdistystasolla miesten rinnalla naisosastot eri paikkakunnilla. Vuonna 1995 silloinen Reservin aliupseerien liitto päätti kehittää liittoa avoimeksi maanpuolustusjärjestöksi, johon voi liittyä jokainen Suomen kansalainen sotilasarvoon tai sukupuoleen katsomatta; syntyi siis Reserviläisliitto. Siinä kohtaa voidaan sanoa, että naisten osalta alkoi kentällä kuohua.

Kävi nimittäin niin, että toiset maanpuolustushenkisistä naisosastojen jäsenistä halusivat olla edelleen itsellisenä, naisyhdistyksistä koostuvan liiton alla ja toiset meistä näkivät asian niin, että maanpuolustushenkiset naiset ja miehet voivat olla yhdessä yhden yhteisen liiton alla eli Reserviläisliitossa. No, kävi sitten niin, että ”vanhasta” Reservin aliupseerien Naisten liitosta tuli Suomen Naisten Maanpuolustusjärjestö ry:n nimellä toimiva liitto. Niin kuin sanottu, toiset maanpuolustushenkiset naiset halusivat olla Reserviläisliiton alla. Ja kitkaa kentällä oli kuten silloinen Reserviläisliiton puheenjohtaja Aapo Saari totesi Mikkelin vuosikokouksessa 19.–20.4.1997.

Kuitenkin vain osa miesten paikallisista reserviläisyhdistyksistä avasivat sääntönsä siten, että naiset pystyivät niihin liittymään. Siitä siis tarinamme alkoi. Perustettiin Etelä-Pohjanmaan Reserviläisnaiset ry Raija Nyyssölän johdolla, koska Reserviläisliittoon ei voinut liittyä kuin yhdistyksenä. Muistini ei jaksa kantaa vuosien taa siltä osin, että kuinka monta naisyhdistystä tuolloin alussa oli, mutta joka tapauksessa vain Tampereen seudun reserviläisnaiset ovat meidän yhdistyksemme kanssa jäljellä suoraan Reserviläisliiton alla.

Alkuvuosina piirimme miesten yhdistykset avasivat sääntönsä ja mm. puolisot liittyivät siihen yhdistykseen, missä puolisokin oli; näin ollen pikkuhiljaa jäsenistömme määrä on pienentynyt.

Naiskuoron Sorjan musiikkiesityksen jälkeen juhlapuheen piti Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Terhi Hakola tuoden esille maanpuolustustahdon keskeisenä osana Suomen yleiseen asevelvollisuuteen ja reservin varaan nojaavassa puolustusjärjestelmässämme. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan teettämän tutkimuksen mukaan maanpuolustustahto on hieman laskenut edellisestä mittauksesta ja samansuuntainen kehitys tulee esille myös maanpuolustusjärjestöjen viime vuoden lopulla tekemässä jäsenkyselyssä.

Naisten osalta kiinnostuksen ja luottamuksen lasku on hänen mukaansa melko selvä. Ilmiö kertoo naisten puutteellisesta tietämyksestä Puolustusvoimista ja omasta puolustusjärjestelmästämme. Lääkkeeksi tiedon puutteeseen ja puolustustahdon nostattamiseen on viime vuosien keskusteluissa noussut myös naisten pakollinen osallistuminen kutsuntoihin. Tätä on esittänyt myös Reserviläisliitto. Esityksen mukaan kutsunnat olisivat pakolliset mutta asepalvelus pysyisi vapaaehtoisena. Kansalaispalvelus veisi kehityslinjauksia vielä eteenpäin. Siinä sekä naisten että miesten olisi suoritettava perustuslain mukainen palvelusvelvollisuus niin, että yleinen asevelvollisuus kuitenkin säilyy. Kansalaispalveluksen voisivat suorittaa miehet, jotka eivät terveydellisistä syistä voi suorittaa asepalvelusta sekä naiset, jotka eivät suorita vapaaehtoista asepalvelusta.

Juhlapuheen jälkeen oli vuorossa sketsi ”Ottaa niin hermoohin”, jonka esitti Liisa Toroska. Juhlapäivä päättyi piirin tervehdykseen ja päätössanoihin, jotka juhlaan toi Etelä-Pohjanmaan reserviläispiirien toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki. Lopuksi laulettiin yhteisesti Maamme-laulu.

Naiset reippaina Joupiskalla

Etelä-Pohjanmaan Reserviläisnaiset kutsui maanpuolustustyössä mukana olevia naisia ulkoilupäivään Jouppiskalle 25.10.2014. Tarkoitus on jatkossakin järjestää vuosittain 1-2 isompaa yhteistä naisten omaa tapahtumaa, joissa on mukava tavata niin uusia ja kuin vuosien takaisiakin tuttuja. Mukaan ovat tervetulleita kaikki maanpuolustustyötä tekevät tai siitä kiinnostuneet naiset.
Päivä alkoi nakkisopalla, joka oli hyvää! Vatsat täysinä siirryttiin tutustumaan korsuun ja ekoaseammuntaan, jonka jälkeen lähdettiin kiertämään esteetön lenkki. Ikävää oli, että edellispäivän räntäsade oli kastellut sotilasesteradan esteet ja maan niin liukkaiksi, että kokeilu jäi melko pintapuoliseksi. Ei silti, kuivanakin esteet olisivat olleet erittäin haastavia, jopa toivottomia. Reitin kiertämisen jälkeen juotiin kahvia ja juteltiin mukavia, sekä suunniteltiin jo ensi vuoden tapaamista. Naiset olivat sitä mieltä, että paikkakuntakohtaiset naisten tapahtumat jäävät niin vähäväkisiksi, että tarvetta ja intoa naisten yhteisiin, isompiin kokoontumisiin laajemmalla rintamalla on.

Osanottajia oli Alavudelta, Kauhajoelta, Kurikasta, Seinäjoelta ja Tampereelta yhteensä 15. Äitinsä kanssa oli mukana myös kolmen kuukauden ikäinen Onni poika, jolla tuntui olevan ihan mukavaa.

Piirien urheiluvastaava Jarmo Koskela opasti ekoaseammuntaa samalla kun osa porukasta tutustui Vuori korsuun ja juoksuhautaan. Muutamat saavuttivat todella hyviä tuloksia, joita kelpaa kotonakin isännällekin kehaista.