Skip to content
6.9.2022

Maaottelumarssi 2022

Suomen Reserviupseeriliitto haastoi viime vuoden toukokuussa Reserviläisliiton hyvähenkiseen marssikilpailuun vuoden 1941 Suomi-Ruotsi maaottelumarssin hengessä, jolloin tuli kuluneeksi 80 vuotta historiallisesta marssitapahtumasta. Suuren suosion saavuttanut Maaottelumarssi järjestetään nyt jo toisen kerran.

Ajankohtana on tänä vuonna koko syyskuu eli 1.-30.9.2022. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten. Tarkan ajankohdan, marssiseuran ja -paikan voi valita itse. Marssisuorituksia voi tehdä niin monta kuin haluaa – vaikka joka päivä syyskuun ajan. Marssille ei aseteta vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan marssille. Marssihaasteen tavoitteena on ennen kaikkea muistuttaa reserviläisiä fyysisen toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä.

Kun olet suorittanut yhtäjaksoisesti 10 kilometrin marssin, niin täytä tästä linkistä avautuva suorituslomake.

Puheenjohtaja suoritti ensimmäisen marssin 6.9.2022. Matka suuntautui Seinäjoen Keskustorille mutta vaati pienen ”ketunlenkin”, jotta hyväksyttyyn suoritukseen vaadittava matka täyttyi.